| |
| |
Älyliikenteen vaikuttajat
Helsinkiin 2014
| |
|
|
| |
Helsingillä
on kolme vuotta aikaa rakentaa älyliikenne
esittelykuntoon.
|
|
Mittava ITS Europe 2014
kongressi ja näyttely järjestetään Suomessa kesäkuussa 2014.
Kokouksen pitopaikasta ilmoitti Lyonissa Euroopan
älyliikenteen toimijoiden verkosto Ertico. Kokousta hakivat
Liikenne-ja viestintäministeriö, Helsingin kaupunki, VTT ja
ITS Finland. Myös Liikennevirasto ja Liikenteen
turvallisuusvirasto TraFi ja mm. Helsingin seudun liikenne HSL
tukivat hanketta. Kongressi ja siihen liittyvä näyttely
pidetään Helsingin messukeskuksessa kesäkuussa 2014.
Tapahtumaan liittyy myös demoesityksiä, ja osallistujat
vierailevat mm. liikennekeskuksissa. EU:n ja Suomen
liikenneyhteydet Venäjälle, etenkin Pietariin, saavat
älyliikenteen konferenssissa paljon huomiota.
Euroopan
älykkään liikenteen kokoukset ovat haluttuja suurtapahtumia,
joista maat kilpailevat hieman samalla tavalla kuin mittavista
urheilukilpailuista. Kongressin oikeudet omistavan Erticon
ovat perustaneet Euroopan komissio, jäsenmaiden
liikenneministeriöt ja eurooppalainen alan teollisuus.
|
Onko Suomen liikenne riittävän
älykästä?
| |
|
|
| |
Helsingin
joukkoliikenteessä matkustaja saa ajan tasalla olevaa
tietoa myös matkan aikana.
|
|
ITS Finlandin puheenjohtaja
Karri Salminen pitää älyliikenteen suuren kokouksen saamista
osoituksena siitä, että Suomi on lyhyessä ajassa kyennyt
nousemaan älykkään liiikenteen alalla kiinnostavaksi maaksi.
Meillä alan yrittäjien ja julkisten toimijoiden yhteistyö
hakee vertaistaan Euroopasta, ja tämä olikin yksi merkittävä
vaikutin siihen, että Ertico antoi konferenssin Suomeen.
-Suomi on 10 parhaan älyliikennemaan joukossa, mutta
meillä on mahdollisuus päästä pian ihan kärkeen, Karri
Salminen sanoo.
Julkinen ja yksityinen pelaavat
yhteen
Kokouksen hakuprosessia vetänyt ITS Finlandin
toiminnanjohtaja Kimmo Ylisiurunen sanoo, että Suomen julkisen
ja yksityisen sektorin yhteistyön vahvuus ja selvät yhteiset
tavoitteet tekivät vaikutuksen Euroopassa. Myös EU-Venäjä
-yhteistyön merkityksen kasvu älyliikenneasioissa sataa
suomalaisten laariin. -Kongressin Suomelle myöntäneen
Erticon asiantuntijoihin teki vaikutuksen erityisesti se, että
meillä eri tahot ovat hyvässä yhteishengessä sitoutuneet
älyliikenteen kehittämiseen, ja hankkeilla on myös poliittinen
tuki takanaan, Ylisiurunen sanoo.
Suomen viranomaisten
aktiivinen panos älykkään liikenteen kehittämisessä on
huomattu jo aikaisemminkin. Viime syksynä liikenneministeriö
ja erityisesti sen kansliapäällikkö Harri Pursiainen saivat
eSafety Forumin erityispalkinnon mm. siitä hyvästä, että
kykeni julkistamaan ensimmäisenä maana Euroopassa uuden
älyliikenteen strategian - EU:n säätämän asiaa koskevan
direktiivin mukaisesti.
|
Isojen EU-hankkeiden johtaja:
näytön paikka Suomelle
| |
|
|
| |
EU-komission
älyliikenneohjelmista vastaava Juhani Jääskeläinen pitää
Suomi-Venäjä -yhteyttä valttikorttina.
|
|
ITS Europe -kongressi on
Suomelle näytön paikka, toteaa johtaja Juhani Jääskeläinen
EU-komissiosta. Jääskeläinen vastaa mittavista älyliikenteen
hankkeista EU:ssa. -Suomen kannattaa kiinnittää huomiota
sekä pohjoismaiseen yhteistyöhön että Venäjän yhteistyöhön.
Suomessa on eri liikennemuotojen tasapaino hoidettu aivan
toisella tavalla kuin monessa muussa maassa. Kongressissa
kannattaisi puhua muustakin kuin maaliikenteestä - nimenomaan
meriliikenteestä, joka on samalla myös Suomen ja Venäjän
välistä liikennettä.
-Suomi on pieni maa ja myös tosi
nopea, ja me voimme toimia tiennäyttäjinä Euroopassa. Suomella
ei ole ollut mitään ongelmia menestymisessä suurissa
älyliikennehankkeissa. Esimerkiksi DRIVE C2X-testialue on
erittäin merkittävä kansainvälinen hanke, Jääskeläinen sanoo.
Daimler-autonvalmistajan koordinoimassa DRIVE C2X-hankkeessa
kehitetään auton kuljettajille ja matkustajille uusia älykkään
liikenteen palveluita, jotka välittävät ajantasaista tietoa
liikkujalta toiselle. Kehitettävien sovellusten ja palvelujen
vaikutuksia tutkitaan Tampereelle perustettavassa
testiympäristössä.
Jääskeläinen sanoo, että Suomen
kannattaa tuoda kongressissa esille Venäjän yhteistyön lisäksi
myös yhteyksiä Kiinaan ja muihin Aasian maihin, joiden kanssa
on meneillään älykkään liikenteen
yhteistyöhankkeita.
Euroopan kongressit ovat
Jääskeläisen mukaan tärkeitä tapahtumia, ja ne kiinnostavat
myös maailmanlaajuista asiantuntijayleisöä. Esimerkiksi Lyonin
kongressi tänä vuonna on loppuunmyyty.
|
Pietarista kultakaivos telematiikan konsulteille?
Kukaan tuskin kiistää
sitä, että nopeasti autoistuneen Venäjän liikenteessä riittää
tekemistä. Venäjä aikoo panostaa tulevaisuudessa
älyliikenteeseen, ja kongressijärjestelyissä Suomen
kumppaniksi on tullut myös sikäläinen älyliikenteen
toimijoiden verkosto ITS Russia. Suomen ja Venäjän liikenteen
yhteishankkeet saavat takuuvarmasti erityishuomiota ITS Europe
2014 -kongressissa. Nopea Allegro-junayhteys Pietariin,
autokuljetusjunat Moskovaan, laivaliikenne Suomenlahdella,
meriliikenteen ja logistiikan yhteistyö kiinnostavat
Euroopassa. Monta liikennemuotoa yhdistävä korkeatasoinen
liikennekäytävä Pietarin ja Helsingin välillä saa yhä uusia
ulottuvuuksia. Älyliikenteen kongressin uskotaan vielä
vauhdittavan kehitystyötä. Venäjä on lähtenyt liikkeelle
ripeästi. Glonass-satelliitteihin perustuva
hätäviestijärjestelmä ja navigointipalvelu, joka toimii
yhdessä GPS-järjestelmän kanssa, on saanut liikkeelle myös
suomalaisia järjestelmätoimittajia. Pietarin kehittyvä
talousalue tarjoaa suomalaisille ja eurooppalaisille
älyliikenteen yrittäjille erinomaisia mahdollisuuksia. ITS
Europe 2014 kongressi sisältänee myös mahdollisuuden vierailla
Pietarissa älyliikenteen
merkeissä. | |
|
| | |