Älykäs liikenne

Liikenne on kasvanut ja kehittynyt nyky-yhteiskunnassa valtaviin mittasuhteisiin. Liikenneverkot ovat yhä useammin ylikuormitettuja ja siten alttiimpia erilaisille häiriöille. Liikenneonnettomuudet tuottavat aineellisia vahinkoja ja inhimillisiä menetyksiä edelleen kuukausittain. Liikenteen sujuvuutta ja turvallisuutta voidaan kuitenkin parantaa ja siinä kohtaa tulee esiin älykäs liikenne.

Älyliikenteellä tarkoitetaan liikenteen sujuvuuden ja turvallisuuden parantamista tieto- ja viestintätekniikan avulla. Esimerkiksi uusia liikenneväyliä rakennetaan ja ajoneuvokantaa uudistetaan jatkuvasti, mutta se on hidasta ja kallista. Älykkäillä liikenneratkaisuilla on kuitenkin onnistuttu parantamaan nykyisten järjestelmien toimivuutta ja sujuvuutta liikenteessä. Älykkäillä ratkaisuilla kansalaisen on helpompi ja ennakoivampaa liikkua, valitsi hän sitten oman auton tai joukkoliikenteen.

 

Liikenteessä tilanteen tasalla

Ihmisten arkipäivässä liikenteen telematiikan tehtävänä on helpottaa turvallista ja esteetöntä liikkumista paikasta toiseen. Joukkoliikenteen palvelun laatua voidaan parantaa ajantasaisella aikataulu- ja reittitiedoilla sekä paikannus- ja navigointisovellukset auttavat löytämään perille. Myös liikenneruuhkia voidaan osin välttää ajantasaisen liikenteen seurannan, tiedotuksen ja ohjauksen avulla.
 
Teollisuuden logistiset järjestelmät toimivat laajalti just-on-time periaatteella ja kuljetusten täsmällisyys ja tehokkuus ovat tärkeä osa yritysten kilpailukykyä. Sujuvalla liikenteellä onnistutaankin säästämään resursseja ja ympäristöä. Tavarankuljetuksen informaatiojärjestelmät kertovat lähettäjälle ja vastaanottajalle kuljetuksen etenemisestä tai viiveistä myös yli kansallisten rajojen.

 

Liikenne on yhteispeliä

Liikenneinformaation tuottaminen ja välittäminen edellyttää toimivaa yhteistyötä julkisen ja yksityisen sektorin kesken. Liikenteen telemaattisten sovellusten ja informaatiopalvelujen kehittäminen vaatii koko arvoketjun panosta. Liikkujille tarjottujen tietojen, palvelusovellusten ja päätelaitteiden tulee olla luotettavia ja turvallisia.
 
Tietoyhteiskunnassa tiedot liikenneverkoista ja olosuhteista parantavat liikennejärjestelmän toimivuutta ja palvelevat liikkujia. Tieto- ja viestintätekniikka mahdollistaa ajantasaisen tiedon keräämisen liikennetilanteesta ja häiriöistä, jonka kautta tiedot voidaan välittää liikkujille eri jakelukanavien ja päätelaitteiden avulla.

Liikenteen telematiikalla kerätään, jalostetaan ja jaetaan tietoa sinne, missä sitä tarvitaan. Suomalaisessa tietoyhteiskunnassa tieto on saatava liikkeelle ja palvelemaan liikkujia ja tavaroiden kuljettamista. Se edellyttää ennakkoluulotonta tieto- ja viestintätekniikan hyödyntämistä liikennetiedon levittämiseksi kaikille sitä tarvitseville.

 

Tutustu myös:

  • Älykkään liikenteen määritelmää on avattu myös Liikenne- ja viestintäministeriön sivuilla täällä.
  • Esimerkkejä älykkään liikenteen palveluista täällä.
  • Tutustu telematiikan sanastoon täällä. Sivuilta ladattavissa sanasto myös PDF-versiona.


Tiedustelut

Älykkään liikenteen verkosto -
ITS Finland ry
Bulevardi 7, 00120 Helsinki

Toiminnanjohtaja Marko Forsblom
tel. +358 40 514 5100
etunimi.sukunimi (at) its-finland.fi

Puheenjohtaja Karri Salminen, CGI
tel. +358 40 544 5151
etunimi.sukunimi (at) its-finland.fi

ITS Finland Extranet

Kirjaudu Extranetiin täällä!

Tilaa uutiskirje

ITS sosiaalisessa mediassa

FacebookTwitterLinkedinYoutube