![]() |
|
Perustietoa |
JohdantoTavoitteena turvallinen ja toimiva liikenneverkkoLiikenne
on kasvanut ja kehittynyt nyky-yhteiskunnassa valtaviin mittasuhteisiin.
Liikenneverkot ovat yhä useammin ylikuormitettuja ja siten alttiimpia
erilaisille häiriöille. Liikenneonnettomuudet tuottavat aineellisia
vahinkoja ja inhimillisiä menetyksiä. Euroopan unioni on tarttunut
ongelmaan tavoiteohjelman avulla: liikennekuolemien määrä
on tarkoitus puolittaa vuoteen 2010 mennessä. Liikenteessä tilanteen tasallaIhmisten
arkipäivässä liikenteen telematiikan tehtävänä
on helpottaa turvallista ja esteetöntä liikkumista paikasta
toiseen. Joukkoliikenteen palvelun laatua voidaan parantaa ajantasaisella
aikataulu- ja reitti-informaatiolla. Paikannus- ja navigointisovellukset
auttavat löytämään perille. Liikenneruuhkia voidaan
osin välttää seurannan ja tiedotuksen sekä ajantasaisen
liikenteen ohjauksen avulla. Liikenne on yhteispeliäLiikenneinformaation
tuottaminen ja välittäminen edellyttää toimivaa yhteistyötä
julkisen ja yksityisen sektorin kesken. Liikenteen telemaattisten sovellusten
ja informaatiopalvelujen kehittäminen vaatii koko arvoketjun panosta.
Liikkujille tarjottujen tietojen, palvelusovellusten ja päätelaitteiden
tulee olla luotettavia ja turvallisia. Liikenteen telematiikka kerää, jalostaa ja jakaa tiedon sinne, missä sitä tarvitaanSuomalaisessa
tietoyhteiskunnassa tieto on saatava liikkeelle ja palvelemaan liikkujia
ja tavaroiden kuljettamista. Se edellyttää ennakkoluulotonta
tieto- ja viestintätekniikan hyödyntämistä liikennetiedon
keräämiseksi, jalostamiseksi ja jakamiseksi sitä tarvitseville. |
|
15.05.2007 |