Uutisia
ITS Finland
- katsaus 2/2005, 29.3.2005
ITS FINLANDIN
STRATEGIAN TOTEUTTAMINEN JA UUDISTAMINEN
ITS Finlandin
toiminta on saanut jo varsin vakiintuneita muotoja. Teemaryhmät seuraavat
strategian toteuttamista monien hankkeiden kautta. Käynnissä
olevat markkinaselvitys ja roadmap-työskentely tuottavat aineksia
strategian tarkistamiseen. Tuote- ja palveluhakemisto sekä Älykäs
liikenne Heurekassa tuovat tulevaisuudessa näkyvyyttä liikennetelemaattisille
palveluille. On jo aika arvioida toiminnan tuloksellisuutta!
ITS Finlandin
arviointi
Liikenne-
ja viestintäministeriö on tilannut ITS Finland verkoston käynnistymistä,
jonka on määrä valmistua toukokuun aikana. Arviointi
tulee toteutumaan verkostolle suunnatulla kyselyllä ja osapuolten
haastatteluilla niin verkoston piirissä kuin sen ulkopuolellakin.
Arvioinnissa on keskeistä koota verkoston toimijoiden kokemukset
ja näkemykset saavutetuista tuloksista suhteessa verkoston yleisiin
sekä toimijakohtaisiin tavoitteisiin ja odotuksiin. Arviointityöstä
vastaavat Haglund Networks ja Liidea (Henry Haglund ja Petri Mononen).
TEEMARYHMÄT
JA STRATEGIAN SEURANTA
ITS Finlandin
strategian ehdotus mobiilitelematiikan teknologiaohjelmasta on saanut
vastakaikua Tekesissä. Tekes on käynnistänyt Liiketoiminnan
mobiilit ratkaisut, Vamos-ohjelman valmistelun, www.tekes.fi/ohjelmat/vamos/.
Liikenne ja logistiikka on saamassa aiheryhmän aseman tulevan ohjelman
rakenteessa. Kesällä käynnistyvän Vamos-ohjelman Tekes-rahoituksen
arvioidaan nousevan noin 60 miljoonaan euroon.
Useat ITS Finlandin strategian hanke-ehdotuksista etenevät liikenne-
ja viestintäministeriön AINO-ohjelman hankkeina, www.aino.info.
Mobiilitelematiikka
Mobiilitelematiikan
ryhmä on seurannut mm. eCall-hanketta, jossa testiympäristö
on valmistunut ja viestien vastaanotto hätäkeskusjärjestelmään
toteutumassa vuoden loppuun mennessä. FCD-aiheesta (floating car
data) on AINO-ohjelmassa käynnistynyt kolme hanketta: Tampereen alueen
taksipilotti, simulaation kehittämishanke ja hyötyselvitys.
Ryhmä on järjestämässä toukokuussa fcd-seminaaria.
Mobiilitelematiikkaa on myös VARO-hanke, joka on edennyt keli- ym.
varoituspalvelun testaamiseen. Ryhmän puheenjohtajana toimii Juha
Laakso Infotripla Oy:stä ja sihteerinä Reetta Jokinen WSP LT-konsulteista.
Seuraavassa linkkejä hankkeisiin, joita strategian hanke-ehdotusten
aiheista on käynnistynyt
M1 Hätäviestijärjestelmä
o eCall
valmisteluhankkeen raportti
o eCall-testiympäristön
suunnittelu ja toteutus
o eCall-järjestelmän
turvallisuus- ja muut hyödyt
M2 Liikennetiedon keruu liikkuvista ajoneuvoista
o FCD-menetelmä
liikenneinformaation tuottamisessa
o Ajantasaisen
liikennetilannemallin tuottaminen fcd:n avulla
o Anturiajoneuvoilla
saatavan tiedon hyödyntäminen
M3 Liikennetiedotus- ja varoituspalvelut
o Raskaiden
ajoneuvojen varoitus- ja reittiennustepalvelu
o Kuljettajien
varoituspalvelun pilotointi
o Tarkkojen
tiekohtaisten keliennusteiden kehittäminen
M4 Ylinopeusvaroitus
M5 Anastetun ajoneuvon jäljitys
M6 Ajoneuvon etätunnistus
Joukkoliikenne
Joukkoliikenteen
ryhmä on seurannut joukkoliikenteen informaatiopalvelujen kehittymistä.
Strategiassa kirjattu sähköinen aikataulukirja etenee hyvin
ja ajantasainen informaatio on vähitellen tulossa saataville, mutta
kattavuuden saavuttaminen kestänee vielä vuosia. Mobiilimaksamisessa
on kilpailevia ratkaisuja ja esteitä yhteistyössä. Jalankulun
opastuksen esteenä on reittiaineiston puuttuminen tai puutteet sekä
hahmottumaton ansaintalogiikka. Ryhmän puheenjohtajana toimii Kimmo
Sinisalo YTV:stä ja sihteerinä Mikko Lehtonen VTT Rakennus-
ja yhdyskuntatekniikasta.
Seuraavassa
linkkejä hankkeisiin, joita strategian hanke-ehdotusten aiheista
on käynnistynyt
J1 Sähköinen aikataulukirja
o Virtuaalimonitori
o HKL:n
virtuaalimonitori käytettävyys ja käyttöliittymä
J2 Ajantasaiset pysäkkiaikataulut
o Paras-järjestelmän
avoimen reaaliaikarajapinnan luonti
o Elmi-järjestelmän
kehittäminen
o Ajantasaisen
joukkoliikennejärjestelmän toteuttaminen Turun seudulla
J3 Mobiilimaksaminen ja paikanvaraus joukkoliikenteessä
J4 Kutsuohjatun joukkoliikenteen informaatio- ja tilauspalvelu
J5 Jalankulun opastus
o YTV
Kevyen liikenteen reittiopas
Logistiikka
Logistiikan
ryhmä on perehtynyt mm. käynnistyvään Tavaraliikenteen
palveluverkoston informaatiojärjestelmään (Tapani) sekä
Portnet-järjestelmän kehittämiseen käyttäjämäärien
kasvaessa (Portnet2). EGLO-ohjelmassa on käynnistynyt esiselvitys
kuljetusalustojen hallinnasta ja jäljitettävyydestä. Ryhmä
on myös tutustunut Vantaalla avattuun RFID-labiin. Ryhmän puheenjohtajana
toimii Ismo Mäkinen Consello Consultingista ja sihteerinä Jani
Granqvist VTT Rakennus- ja yhdyskuntatekniikasta.
Seuraavassa
linkkejä hankkeisiin, joita strategian hanke-ehdotusten aiheista
on käynnistynyt
L1 Tavaralähetysten etätunnistaminen
o Kuljetusalustojen
hallinta ja jäljitettävyys
L2 Kuljetuksen päätelaitteen toiminnot ja tiedon välityksen
rajapinnat
L3 Vaarallisten aineiden kuljetuksen ajantasainen seuranta
L4 Rajanylityspaikkojen, satamien ja terminaalien liikennetilanne
o Tavaraliikenteen
palveluverkoston informaatiojärjestelmä
Arvoketjuyhteistyö
Arvoketjuyhteistyön
ryhmä seuraa AINO-ohjelman pelisääntöhankkeita. Vaihtoehtojen
määrittäminen julkisen vallan tavoitteiksi liikennetelematiikan
palvelutuotannossa (Juro) on juuri valmistumassa. Ajantasaisen liikennetiedon
arkkitehtuuri (Tosiarkki) työstää sekä tieliikenteen
että joukkoliikenteen arkkitehtuureja. Liikenteen julkiset perustiedot
kuvaa olemassa olevat tietovarastot ja tulee kirjaamaan myös tietotarjonnan
puutteita. Jatkossa paneudumaan mm. sisällöntuotannon malleihin
sekä liiketoimintamahdollisuuksiin liikennetelematiikan alueella.
Ryhmän puheenjohtajana toimii Tuomo Eloranta WSP LT-konsulteista
(siirtyy Tieliikelaitokseen) ja sihteerinä Mikko Kontiainen HIITistä.
Seuraavassa
linkkejä hankkeisiin, joita strategian hanke-ehdotusten aiheista
on käynnistynyt
P1 Ajantasaisen liikenneinformaation keruun ja hyödyntämisen
pelisäännöt
o Vaihtoehtojen
määrittäminen julkisen vallan tavoitteiksi
o Liikenteen
julkiset perustiedot
P2 Ajantasaisen liikenneinformaation arkkitehtuuri ja rajapinnat
o Ajantasaisen
liikennetiedon arkkitehtuuri
P3 Osoitetietojen ja kevyen liikenteen väylätietojen täydentäminen
P4 Liikenteen telematiikan sanasto
P5 Liikenteen telematiikan tuote- ja palveluhakemisto
o Tarjouspyyntö,
jonka pohjalta hanke on käynnissä (kts. alla)
LIIKENNETELEMATIIKKA
TUNNETUKSI
Liikenteen
telematiikan tuote- ja palveluhakemiston toteuttaminen on edennyt
pian alkavaan sisällön keruun vaiheeseen, jonka hankkeesta vastaava
Infotripla Oy erikseen ohjeistaa. Hakemistotyökalu tarjoaa verkoston
osapuolille käyttöliittymän omia tuotteita ja palveluja
kuvaavien tietojen syöttöön ja ylläpitoon. Hakemistopalvelu
tulee toimimaan sekä suomen että englanninkielellä ja sen
avulla voidaan myös tuottaa verkostoa esittelevän luettelon
perustiedot.
Älykäs
liikenne Heurekassa näyttelyosasto tähtää syksyyn
2006 ja siitä vuosiksi eteenpäin osana tiedekeskuksen perusnäyttelyä.
Tiedekeskus Heureka on kutsunut eri liikennemuotojen osapuolet suunnittelemaan
näyttelyosaston toteutusta ja konsortion muodostamiseen tähtäävä
ensimmäinen kokous on 30.3. Hankkeelle on tarkoitus hakea rahoitusta
AINO-ohjelman kolmannella hakukierroksella.
STRATEGIAPROSESSI
ITS Finlandin
vuotuinen strategiaprosessi etenee rinnakkain JP-Transplanin markkinaselvityksenä
ja Tampereen teknillisen yliopiston ohjaamana roadmap-tulevaisuustyöskentelynä.
Tulosten pohjalta verkoston johtoryhmä päättää
aiemman strategian tarkistamisesta.
Ajantasaisen
liikenneinformaation markkinat
Markkinaselvitys
pureutuu ajantasaiseen liikenneinformaatioon ja valmistuu toukokuun lopulla.
Maakatsausten kohdemaina ovat Ruotsi, Norja, Tanska, Saksa/Baijeri&Berliini,
Itävalta, Alankomaat, Iso-Britannia, Irlanti, Japani ja Yhdysvallat/Minnesota.
Tarkemmin analysoitavina kohteita ovat 9292-matkatietopalvelu Alankomaissa,
ITIS Iso-Britanniassa tieliikenteen tiedontuottajan palvelukonseptina,
multimodaali BayernInfo-palvelu Saksassa, Vehicle Information and Communications
System (VICS) Japanissa sekä Hälsingborgin satama Ruotsissa.
Liikenteen
telematiikan suuntaviivat
Tulevaisuustyöskentely
tuottaa suuntaviivat liikennetelematiikan roadmapin muotoon. Ensimmäinen
kyselykierrokselle Internetissä osallistui 52 asiantuntijaa. Tuloksia
on analysoitu teemaryhmien kokouksissa ja toinen verkkokierros käynnistyy
pian. Vastauksista työstetty luonnosversio julkaistaan 27.4. järjestettävän
Tulevaisuusseminaarin edellä keskustelun pohjaksi. Raportin on määrä
valmistua toukokuun puolivälissä.
ITS FINLANDIN
KALENTERI
8.-13.4.
ITS Finland mukana Älykäs liikenne ohjelmien roadshowssa (Tampere,
Oulu, Kouvola, Jyväskylä)
21.4. klo 10- ITS Finlandin johtoryhmä Tiehallinnossa
27.4. klo 9-13 Tulevaisuusseminaari, Kolumbus-auditorio, HTC/Pinta, Tammasaarenkatu
3, Helsinki (Ruoholahti)
3.5. klo 12-17 (-19) AINO-ohjelman kevättapaaminen Säätytalossa
Helsingissä (ilmoittautumiset Sonja
Rosbäck, LVM)
9.5. klo 13 Logistiikan ryhmä, (Helsingin seudulla)
11.5. klo 9 Joukkoliikenteen ryhmä, WSP LT Konsultit, Heikkiläntie
7, Helsinki (Lauttasaari)
11.5. klo 13 Arvoketjuyhteistyön ryhmä, WM-data, Karvaamokuja
2, Helsinki (Pitäjänmäki)
17.5. klo 10-15 Mobiilitelematiikan ryhmä ja FCD-työpaja, VTT,
Espoo
26.5. klo 10- ITS Finlandin johtoryhmä
31.5.-3.6. ITS Finland mukana ITS Europe kongressin näyttelyssä
Hannoverissa Saksassa
Tiedustelut ja ilmoittautumiset koordinaattorille antti.rainio@navinova.fi
tai teemaryhmien sihteereille.
KANSAINVÄLINEN
ULOTTUVUUS
Teemaryhmissä
ja johtoryhmässä on keskusteltu, että erityisesti pk-yritykset
tarvitsevat lisää tietoa mm. EU-ohjelmiin osallistumisen mahdollisuuksista.
Jatkossa selvitetään, millaista tukea LVM:n, Tekesin, VTT:n
ja Finpron kautta on asiassa saatavilla.
eSafetyn
asiantuntijoita Suomeen
Eurooppalaisen
eSafety ohjelman eCall Driving Group ja Expert group sekä eScope
Observer group pitävät kokouksensa Helsingissä 14.-15.4.
Asiantuntijoille esitellään mm. Suomen edistymistä eCall-testiympäristöä
ja hätäviestijärjestelmän kansallisesta toteuttamista.
NITS - Network
of National ITS Associations
Yhteensä
16 maan edustajat kokoontuivat Prahassa 21.3. Verkoston verkkosivusto,
www.itsnetwork.org,
antaa yleiskuvan eri maiden toiminnasta. Kokouksessa Erticon johtaja Olivier
Mossé esitti "mobility invoice" -vision, jonka mukaan
joskus tulevaisuudessa ihmiset maksavat liikkumisensa kuukausittain eriteltynä
liikkumismuodon mukaan yhdellä laskulla (matkapuhelinlaskun tapaan).
Puheenjohtaja Christer Karlsson toi keskusteluun ajatuksen, että
verkosto ei kattaisi vain Euroopan maita, vaan olisi globaali; tähän
palataan tulevissa tapaamisissa. Kokouksessa esiteltiin myös laaja
Euroopan yliopistojen yhteisprojekti Etnite, www.etnite.org,
European Network on ITS Training and Education, joka tähtää
osaamisen siirtoon alan koulutuksessa; tässä vaiheessa hankkeeseen
voi päästä mukaan ulkojäseneksi.
ITS Finland
osallistuu kongresseihin
ITS Finland
on varannut messuosaston ITS in Europe kongressiin Hannoverissa 1.-3.6.
2005.
ITS World kongressiin 5.-10.11.2005 San Franciscossa on varattu yhdessä
pohjoismaisten sisarverkostojen kanssa osasto. San Franciscon osastolle
ehtii vielä mukaan.
|