Uutisia

ITS Finlandin uutisia

Kotimaisia uutisia

Kansainvälisiä uutisia

Uutisia

ITS Finland - katsaus 5/2005, 21.12.2005

ITS FINLANDIN KOLMAS TOIMINTAVUOSI EDESSÄ

ITS Finlandin toiminta on saanut jo varsin vakiintuneita muotoja. Noin 60 osapuolen verkosto työskentelee nyt viidessä teemaryhmässä älykkään liikenteen palvelujen toteuttamiseksi liikkujille.

Vuoden 2006 toimintasuunnitelma

Verkoston toimintasuunnitelmassa vuodelle 2006 painottuu toiminnan vakiinnuttaminen ja ulkoinen viestintä. Johtoryhmä valmistelee alkuvuoden aikana ehdotuksen ITS Finlandin organisaatiomuodoksi vuoden 2007 alusta lukien. Liikenteen telematiikka tulee vuoden 2006 jälkipuolella näkymään suurelle yleisölle mm. kun Älykästä liikennettä Heurekassa näyttely avataan. Suomi on syksyn ajan EU:n puheenjohtajamaana ja liikenteen telematiikka on agendalla.

Tulevaisuustyöskentely painottuu liikenne- ja viestintäministeriön Arjen tietoyhteiskunta -ohjelman valmisteluun sekä Liikenne 2030 suunnitelman linjaamiseen. Markkinaselvityksen avulla pyritään tunnistamaan, missä älykkään liikenteen palveluilla on eniten potentiaalia. Strategiaa tarkistetaan syksyllä tarvittaessa.

Verkostoituminen ja teemaryhmät

ITS Finlandin verkostoitumispäivään 27.10. osallistui noin 30 henkilöä ja osallistujat pitivät lyhyitä esityksiä, joissa esiteltiin omaa toimintaa. Verkoston 17 organisaatiota oli kuvannut etukäteen omia kiinnostuksen kohteitaan ja muidenkin toivottiin seuraavan esimerkkiä.

Teemaryhmät ovat laatineet toimintasuunnitelmiaan vuodelle 2006 ja poimineet Älykkään liikenteen kehittämisstrategiasta itselleen tärkeitä tavoitteita, joiden toteuttamista ne edistävät ja seuraavat. Odotettavissa on myös useampien teemaryhmien yhteisiä kokouksia.

Arkkitehtuuriryhmä käynnistyi lopulta joulukuun puolivälissä. Ryhmän puheenjohtajana toimii Seppo Öörni liikenne-ja viestintäministeriöstä ja sihteerinä Jukka Lähesmaa SysOpen Digiasta. Eritoten Arkkitehtuuriryhmällä on tarve yhteiskokouksille muiden ryhmien kanssa.

Päämäärät ja tavoitteet hankkeistuvat

Useat päämäärät ovat konkretisoituneet hankkeiksi AINO-ohjelman rahoituksen tukemana. Tuorein ITS Finlandin johtoryhmän hyväksymä hankealoite koskee kaikkien ajoneuvojen varustamista etätunnistimilla (passiivisin rfid-tarroin). Käynnistynyt Särkä-projekti paneutuu aiheeseen ja mm. nimeää etätunnistamisen keskeisiä, ensivaiheen sovelluksia. Aiempi aloite liikenneinformaation keräämiseksi liikkuvista ajoneuvoista konkretisoituu palveluksi kevään aikana ainakin Tampereen FCD-Info hankkeessa, joka tulee täydentämään uutta Liikenne Tampereella palvelua. Sähköisten tiemaksujen keruun osalta on syksyn aikana ollut käynnissä liikenne- ja viestintäministeriön selvitys, jonka tulokset julkaistaan alkuvuodesta. eCall-testiympäristö on herättänyt kansainvälistä mielenkiintoa, mutta varsinaisen eCall-palvelun toteuttaminen hätäkeskusjärjestelmään lienee jäänyt odottelemaan epäselvän kansainvälisen standardoinnin ratkeamista. Uutisia olemme voineet lukea myös Varo-hankkeen etenemisestä ammattiliikenteelle tarjottavaksi palveluksi, joka tullee jatkossa kaikkien autoilijoiden ulottuville.

Ohjelmarahoitus

Tekesin on Vamos-ohjelmassa liikenteen ja logistiikan toimiala-aktivaattorina on aloittanut Ismo Mäkinen. Hän toimii myös ITS Finlandin Logistiikkaryhmän vetäjänä. Tekes odottaa ohjelmaan hakemuksia erityisesti yrityksille suunnatuista liikenteen ja logistiikan mobiilipalveluista.

Forum Virium on aloittanut pääkaupunkiseudulla eräänä aihealueenaan Liikenteen ohjaus metropolissa. Helsingin kaupungin tukemassa konsortiossa ovat ITS Finlandin jäsenistä mukana Digita, Nokia, TeliaSonera, Tieliikelaitos, TietoEnator, VTT ja WM-data.

Kansainvälisiä trendejä

ITS Finland järjesti marraskuun lopulla seminaarin älykkään liikenteen kehitystrendeistä. Juhani Jääskeläinen EU:n komissiosta kertoi eSafety-ohjelman edistymisestä sekä mm. uusista liikenneturvallisuutta edistävistä telematiikkahankkeista, joille komissio on jakanut juuri runsaat 92 M€. Tavoitteena on kehittää etenkin tieliikenteen telematiikkainfrastruktuurin ja ajoneuvojen välistä kommunikaatiota. Seminaarissa David Evans WSP Groupista kertoi Iso-Britannian liikennetelematiikan kehityksestä ja Alexandr Kudryavtsev Venäjän valtion yliopistosta (MADI) Moskovasta kertoi telematiikasta joukkoliikenteen tehostamisessa. Kotimaiset puhujat esittelivät osallistumistaan kansainvälisiin projekteihin.

ITS Finland osallistui yhteispohjoismaiselle osastolle marraskuun alussa ITS World kongressissa San Franciscossa. VTT ja liikenne- ja viestintäministeriö esittelivät mm. eCall-testiympäristöä ja AINO-ohjelman tuloksia ja hankkeita. Kongressiin osallistui noin 30 suomalaista.

ITS FINLANDIN KALENTERI ja muita tapahtumia

20.1. klo 9:30 Mobiilitelematiikan ryhmä, WM-datassa, Karvaamokuja 2, Helsinki (Pitäjänmäki)

20.1. klo klo 12:30 ITS Finlandin johtoryhmä Digitassa, Jämsänkatu 2, Helsinki (Pasila)

25.1. klo 9-12 Särkä workshop, VTT, Lämpömiehenkuja 2, Espoo (Otaniemi)

26.1. klo 13 Arkkitehtuuriryhmä, SysOpenTowerissa, Hiomotie 19, Helsinki (Pitäjänmäki)

1.2. klo 9 Arvoketjuyhteistyön ryhmä,Tieliikelaitoksessa, Opastinsilta 12 B, Helsinki (Pasila)

15.2. klo 13 Logistiikan ryhmä, Logistiikan osaamiskeskuksessa, Technolopolis, Teknobulevardi 3-5, Vantaa (Hki/Vantaa lentoasema)

14.-17.3. Geoform+ 2006, Moskova, Venäjä

8.-12.10. ITS World Congress Lontoossa Iso-Britanniassa;
Call for papers 5.1.2006 mennessä

Tiedustelut ja ilmoittautumiset ITS Finlandin tapahtumiin koordinaattorille antti.rainio @ navinova.fi tai teemaryhmien sihteereille.

ITS FINLANDIN JULKAISUJA

5/2005 Älykkään liikenteen kehittämisstrategia vuosille 2005-2010; Tiivistelmä
4/2005 Liikennetelematiikan roadmap 2010. ITS Finlandin tulevaisuustyöskentely 2005
3/2005 Ajantasaisen liikenneinformaation markkinaselvitys
2/2004 Liikenneinformaatio ajan tasalle. ITS Finlandin liikennetelematiikan kehittämisstrategia 2004-2007; Tiivistelmä
1/2004 Liikennetelematiikan tulevaisuus. ITS Finlandin tulevaisuustyöskentely 2004





 

21.12.2005