Uutisia

ITS Finlandin uutisia

Kotimaisia uutisia

Kansainvälisiä uutisia

Uutisia

ITS Finland - katsaus 6/2006, 20.12.2006

ÄLYKKÄÄN LIIKENTEEN VERKOSTON LYHYT HISTORIA

ITS Finland projekti päättyy - yhdistys jatkaa

Runsaat kolme vuotta kestänyt ITS Finland projekti päättyy vuoden 2006 lopussa. Toimintaa jatkaa Älykkään liikenteen verkosto - ITS Finland ry. On aika katsoa mitä muuta saimme aikaan. Varsinainen projektin raportti ilmestyy helmikuussa 2007.

ITS Finland projekti käynnistyi 5.6.2003 liikenne- ja viestintäministeriön FITS-ohjelman esiselvityksen pohjalta. Kolmivuotiseksi määritelty hanke keräsi johtoryhmäänsä lisää rahoittajia syksyn 2003 aikana. Ensimmäiset verkostosopimukset uusille jäsenille jäsenille tehtiin marraskuun alussa ja laajemmin verkoston syntymisestä tiedotettiin 17.12.2003. Jäseniä ehti kertyä runsaat 60, joista valtaosa jatkaa keväällä 2006 perustetun yhdistyksen jäseninä.

ITS Finland verkoston toimintamuotoja ovat olleet lähinnä:
- strategiaprosessi ja sen julkaisut
- aloitteet ja hankkeiden käynnistäminen
- teemaryhmät ja kehityksen seuranta
Lisäksi verkosto on mm. järjestänyt seminaareja ja koonnut yhteisiä näyttelyosastoja kansainvälisiin alan tapahtumiin.

Tulevaisuuden tekijät

Strategiaprosessi käynnistyi liikennetelematiikan kotimaanmarkkinoiden selvityksellä Siton toimesta keväällä 2004; kartoitustulos on palvellut verkostoa sisäisenä aineistona. Verkoston tulevaisuustyöskentelyä ohjasi samana keväänä Tampereen teknillisen yliopisto (TTY), joka laati raportin Liikennetelematiikan tulevaisuus. Syyskuussa 2004 johtoryhmä hyväksyi monia hankealoitteita sisältäneen strategian Liikennetieto ajan tasalle, joka julkistettiin seminaarissa Eduskunnan liikenne- ja viestintävaliokunnan kanssa. Vuonna 2005 JP Transplan laati kansainvälistä kehitystä luotaavan selvityksen Ajantasaisen informaation markkinat. Keväällä verkoston asiantuntijat tuottivat TTY:n ohjauksessa tulevaisuuskatsauksen Liikennetelematiikan roadmap 2010. Suuntalinjat ohjasivat johtoryhmää ajoittamaan tarkemmin kehityksen keskeiset päämäärät ja julkaisemaan syksyllä 2005 verkoston tarkistetun Älykkään liikenteen kehittämisstrategian. Vuonna 2006 tavoitteet viestittiin myös osaksi uutta kansallista tietoyhteiskuntastrategiaa.

Aloitteiden aika

ITS Finland on tuottanut aloitteita, joilla on pyritty käynnistämään merkittävää yhteistyötä älykkään liikenteen palvelujen kehittämiseksi. Verkosto toi Suomeen vuoden 2003 lopussa haasteen eurooppalaisen eCall hätäviestijärjestelmän toteuttamiseksi ensimmäisenä EU:n jäsenmaana ja aktiivinen toiminta asiassa on saanut kansainvälistäkin huomiota. Vuoden 2004 alussa ehdotettu Liikenneinformaation keruu liikkuvien ajoneuvojen avulla on edennyt jo tuotantokäyttöön ja käyttö laajenee jatkossa moniin kaupunkeihin. Keväällä 2005 ehdotettiin ajoneuvo- ja autoveron korvaamista sähköisellä tiemaksujärjestelmällä ja samaan laitteeseen ehdotettiin tuotavaksi keskeisiä liikenteen turvallisuuspalveluja sekä ajotapaan perustuva vakuutuksen bonusjärjestelmä. Haasteellisen asian ympärillä on käynnistynyt kiitettävästi selvitystyötä ja demonstraatiopilottikin. Vielä ei ole ajoneuvoja varustettu etätunnistimin, vaikka tarrojen hinnat ovat jo riittävän alhaiset. Liioin ei joukkoliikenteessä ole toteututtu valtakunnallisesti mobiilimaksamista ja informaatiopalvelua kamerapuhelimella luettavien ruutukoodien avulla. Tuorein aloite jalankulkijan opastuksesta näyttäisi saavan lisävauhtia lähestyvistä euroviisuista. ITS Finlandin aloitteesta toteutettuun Älykäs liikenne näyttelyyn Heurekassa on jo tutustunut noin 50.000 suomalaista.

Verkonkutojat

ITS Finlandin järjestämiin seminaareihin on osallistunut parhaimmillaan noin sata henkeä ja verkoston jakelulistalla on 300 asiantuntijaa jäsenorganisaatioista. Teemaryhmissä on kokoonnuttu pienemmällä joukolla uusien hankkeiden ja kehityksen seurannan ympärille. Verkostoituminen kuunaripurjehduksilla on koonnut syksyisin miehistöön puolensataa suunnannäyttäjää. Aina ei ole tyydytty taivaanrannan maalailuun kahvin ja eväiden merkeissä, vaan päätetty koota konsortio toteuttamaan ideat tuotteiksi ja palveluiksi. Tulokset verkostoitumisessa ovat tietenkin riippuvaisia ennen muuta jokaisesta itsestään.

Syksyllä 2006 ITS Finland on suuntautunut aiempaa enemmän ulospäin. Viestintäprojekti on tavoittanut yhteiskunnan päätöksentekijöitä eduskunnassa, ministeriöissä ja elinkeinoelämässä selkokielisellä viestillään Valitse älykäs liikenne!

Uusi vuosi - uudet rakenteet

Verkoston uusi vuosi alkaa teemaryhmien järjestäytymisellä. Nyt on jokaisen jäsenen hyvä valita oma fooruminsa kolmesta näkökulmasta:
- teknologia ja arkkitehtuuri
- liiketoiminta ja arvoverkkoyhteistyö
- käytettävyys ja käyttökulttuurit

Kaikilla teemaryhmillä on kokoukset tammikuussa ja käytettävyysryhmää lukuunottamatta ryhmät valitsevat puheenjohtajansa ja sihteerinsä. Mieti kuka olisi oikea henkilö kuhunkin tehtävään ja kerro mielipiteesi julki - tai ainakin toiminnanjohtajalle.

Vuoden 2007 aikana tullaan järjestämään mm. kevätseminaari, verkostoitumispäivä ja ensimmäisen kerran myös Älykkään liikenteen päivät. Yhteistyössä toiminnallamme on vaikuttavuutta, joka näkyy kasvavana älykkään liikenteen palvelujen kulutuksena - ja tietenkin sujuvampana ja turvallisempana liikenteenä!

ITS FINLANDIN KALENTERI ja muita tapahtumia

16.1.2007 klo 12 Käytettävyys ja käyttökulttuurit ryhmän kokous, WSP Finlandissa, Heikkiläntie 7, Helsinki (Lauttasaari)

17.1.2007 klo 13 Liiketoiminta ja arvoverkkoyhteistyö ryhmän kokous, TietoEnatorissa, Tietotie 6, Espoo (Otaniemi)

23.1.2007 klo 9:30 Teknologia ja arkkitehtuuri ryhmän kokous SysOpenDigia Towerissa, Hiomotie 19, Helsinki (Pitäjänmäki)

30.-31.1.2007 ITS Finlandin hallituksen kehittämispäivä ja kokous (Tallinna)

26.4.2007 ITS Finlandin kevätseminaari

21.8.2007 ITS Finlandin verkostoitumispäivä

30.-31.10.2007 Älykkään liikenteen päivät

Tiedustelut ja ilmoittautumiset ITS Finlandin tapahtumiin toiminnanjohtajalle antti.rainio @ navinova.fi tai teemaryhmien sihteereille.

ITS FINLANDIN JULKAISUJA

6/2006 Valitse älykäs liikenne
5/2005 Älykkään liikenteen kehittämisstrategia vuosille 2005-2010; Tiivistelmä
4/2005 Liikennetelematiikan roadmap 2010. ITS Finlandin tulevaisuustyöskentely 2005
3/2005 Ajantasaisen liikenneinformaation markkinaselvitys
2/2004 Liikenneinformaatio ajan tasalle. ITS Finlandin liikennetelematiikan kehittämisstrategia 2004-2007; Tiivistelmä
1/2004 Liikennetelematiikan tulevaisuus. ITS Finlandin tulevaisuustyöskentely 2004





 

20.12.2006