Uutisia

ITS Finlandin uutisia

Kotimaisia uutisia

Kansainvälisiä uutisia

Uutisia

ITS Finland - katsaus 1/2007, 26.3.2007

VAUHTIA ÄLYKKÄÄSEEN LIIKENTEESEEN

Älykkään liikenteen verkosto - ITS Finland ry. edistää nyt tieto- ja viestintätekniikan soveltamista liikenteen ongelmien ratkaisussa yli 50 jäsenen voimin.

Älykäs liikenne hallitusohjelmaan

Hallituksen ja hallitusohjelman muodostaminen on eri puolilla täydessä vauhdissa. Liikenne ja logistiikka sekä arjen tietoyhteiskunnan kehittyminen ovat ITS Finlandin näkökulmasta tärkeitä aiheita.

Viime syksynä kansalliseen tietoyhteiskuntastrategiaan kirjattiin, että liikenteen uudet palvelut (älykortit, tavaroiden sähköiset tunnisteet, reittinavigointi, mobiilit kelivaroitukset, sähköinen aikatauluinformaatio ja autojen turvajärjestelmät) ovat osa ihmisten ja organisaatioiden arkipäivää ja niistä on muodostunut myös merkittävää vientiliiketoimintaa.

ITS Finland haluaa muistuttaa älykästä liikennettä koskevista toimenpide-ehdotuksista hallitusohjelmaa kirjoitettaessa. Keskeistä on liikenteen turvallisuutta parantavien ja kestävää kehitystä edistävien, älykkäiden palveluiden kehittäminen. Matkustamisen kaikissa vaiheissa tulee olla mahdollista saada ajantasaista tietoja sää- ja keliolosuhteista, liikennehäiriöistä sekä joukkoliikenteen aikatauluista ja reiteistä. Nykyisen liikenneinfrastruktuurin käyttöä tulee tehostaa soveltamalla tieto- ja viestintätekniikkaa liikenteen hinnoitteluun ja hallintaan. Eri liikennemuotojen yhteentoimivuutta tulee tehostaa teknologian keinoin ja tavaraliikenteen sähköistä tullausta sekä ilmoistusmenettelyjä kehittää. Langattomien laajakaistayhteyksien avulla tulee joukkoliikennevälineissä ja -terminaaleissa tarjota matkustajille mahdollisuus työntekoon ja viihtymiseen.

Ajoneuvoverotuksen uudistaminen on ajankohtainen asia ja keino ilmastomuutoksen torjumisessa. ITS Finlandin tavoitteena on, että kokemuksia tiemaksujärjestelmien soveltuvuudesta päästään keräämään laajan, vapaaehtoisen kokeilun kautta. Siksi tulisi säätää kokeilulaki, jonka puitteissa ajoneuvoveron ja kiinteän osan autoveroa voisi halutessaan maksaa ajosuoritteeseen perustuvana kilometriverona.

Vaikuttajaviestintä jatkuu

Vaikuttajaviestintää on jatkettu tapaamisilla mm. Keskuskauppakamarissa, Pohjolassa, YLE:ssä ja IBM:ssä. Verkostoitumista mm. Logistiikkayhdistyksen kanssa on pyritty tiivistämään. Ajankohtaista on nyt uuden eduskunnan liikenne- ja viestintävaliokunnan informointi.

Yhdistyksen hallitus on päättänyt tilata sidosryhmille ja verkostolle älykkään liikenteen uutiskoosteen, joka laaditaan viisi kertaa vuoden 2007 aikana. Sisällön koostamisesta vastaa toimittaja Ilpo Mattila, joka on koonnut mm. Aino-ohjelman uutiset.

Verkoston voima

Älykkään liikenteen verkostoon kuuluu nyt yli 50 jäsentä. Vuoden 2007 aikana varsinaiseksi jäseneksi on hyväksytty Helsingin kaupunki, jonka edustajana yhdistyksen hallitukseen valittiin Ville Lehmuskoski ja hänen varajäsenekseen Kari Sane ylimääräisessä yhdistyksen kokouksessa.Tampereen kaupunki on nyt mukana varsinaiseen jäsenyyteen rinnastuvana kumppanina. Verkostoon ovat vuoden 2007 puolella liittyneet lisäksi Linja-autoliitto, Pääkaupunkiseudun yhteistyövaltuuskunta YTV sekä Suomen Autokoululiitto, Vakuutusyhtiöiden liikenneturvallisuustoimikunta ja Turun yliopiston Merenkulun tutkimus- ja koulutuskeskus. Jäsenluettelo on verkkosivuilla.

Työskentelemään yhdessä

Verkoston teemaryhmät ovat järjestäytyneet.

Teknologia ja arkkitehtuuri -ryhmän puheenjohtajana toimii Martin Johansson Tiehallinnosta ja sihteerinä Jukka Lähesmaa Sysopen Digiasta. Seuraava kokous 12.4. klo 9:30 Sysopen Digiassa.

Liiketoiminta ja arvoverkkoyhteistyö -ryhmän puheenjohtajana toimii Karri Salminen WM-datasta ja sihteerinä Kimmo Ylisiurunen Infotriplasta. Seuraava kokous 27.3. klo 9 Tiehallinnossa.

Käytettävyys ja käyttökulttuurit -ryhmän puheenjohtaja toimii Pirkko Rämä VTT:stä ja sihteerinä Virpi Kuukka-Ruotsalainen WSP Finlandista. Seuraava kokous 29.3. klo 13 WSP Finlandissa.

Voit halutessasi ilmoittautua ryhmien jakelulistoille, jos et vielä ole saanut kokouskutsuja.

Arkkitehtuuria työpajoissa

ITS Finland järjesti helmikuussa arkkitehtuurityöpajan ajoneuvojen paikannuksesta ja seurannasta. Työpajan tulosten pohjalta jatkuu tarpeellisten rajapintojen määrittelytyö Sysopenin ja WSP Finlandin yhteisenä hankkeena.

Maaliskuussa pidettiin tiemaksumarkkinoiden toiminnallista ja teknistä arkkitehtuuria luotaavat työpajat. Työpajan tulosten pohjalta tultaneen käynnistämään verkoston fokusoitu tulevaisuustyöskentely, josta odotetaan markkinoiden kehitystä kartoittava roadmap.

Ideoista hankkeiksi

VTT on saanut Tekesin Vamos-ohjelmassa rahoituksen laajaan konseptikehitys- ja hankevalmisteluprojektiin Mobile Enterprise Factory (MEF). Projekti järjestää Vamos-ohjelman viitekehyksessä työpajoja, joista parhaat ideat valmistellaan ohjelman hankehakemuksiksi. ITS Finland kannustaa jäseniään hyödyntämään VTT:n tarjoaman konseptikehityksen. Ensimmäinen työpaja pidettiin VTT johdolla Linja-autoliiton ja sen eräiden jäsenyritysten kanssa. Seuraavaa työpajaa valmistellaan yhdessä Suomen kuljetus ja logistiikka (SKAL) yhdistyksen ja sen jäsenliittojen kanssa.

Jos mielessäsi on sopiva joukko osapuolia, jotka voisivat hyötyä ideapajasta, ota yhteyttä toiminnanjohtajaan tai Matti Penttilään VTT:ssä.

Ainosta Älliin

Ajantasaisen liikenneinformaation ohjelma Aino on päättymässä toukokuussa. Tietoa ohjelman hankkeiden tuloksista löytyy kootusti mm. hanke-esittelytilaisuuden kalvoista. Seuraavan ohjelman valmisteluvastuu on Tiehallinnolla, jonka toimeksiannosta työ on käynnissä. Liikenne ja logistiikka ovat kirjattuna muiden rinnalla aihealueiksi myös Tekesin Vamos- ja Ubicom-ohjelmiin, jotka jatkuvat vielä useita vuosia.

ITS Finlandin hallitus on keskustellut tulevan Älykkään liikenteen (Älli) -ohjelman sisällöstä. Kannatusta on saanut ajatus laajoista testiympäristöistä, joita EU:n komissiokin tavoittelee 7.puiteohjelmaansa. Tieliikenteessä tavoitteena tulisi olla kaikkien ajoneuvojen etätunnistus, älypuhelimet liikenneinformaation keruussa ja sovellusalustoina sekä avoimet telematiikka-alustat erityisesti maksusovellusten mahdollistajina. Joukkoliikenteessä tavoitteena tulisi olla yhtenäinen mobiili maksaminen, langaton laajakaista sekä multimodaalit opastuspalvelut. Tavaraliikenteen tavoitteita olisivat älykkäät satamat ja terminaalit, kuljetusketjun läpinäkyvyys sekä tavaran toimitusvarmuus. Keskustelu jatkuu ...

Keskustelua lähivuosien tavoitteista

ITS Finlandin Kevätseminaari pidetään 26.4. alkaen klo 13 liikenne- ja viestintäministeriön Infra-salissa. Seminaarin teemana on lähivuosien haasteet. Matti Roine liikenne- ja viestintäministeriöstä esittelee uuden hallitusohjelman liikennetelematiikan näkökulmasta. Raimo Tapio Tiehallinnosta esittelee toukokuussa käynnistyvän Älykkään liikenteen ohjelman suunnitelmaa, johon keskustelulla voimme vielä vaikuttaa. Teemaryhmien puheenjohtajat käynnistävät keskustelun ITS Finlandin strategian päivittämiseksi.

ITS Finlandin Verkostoitumispäivä on 21.8. Yhdistyksen jäsenet esittäytyvät ja kertovat, millaista kumppanuutta ne etsivät. Verkostoituminen jatkuu iltapäivällä perinteisellä kuunaripurjehduksella Helsingin vesillä.

Älykkään liikenteen päivä järjestetään yksipäiväisenä tapahtumana loka-marraskuun vaihteessa. Järjestelyt ovat käynnistyneet niin luento-ohjelman kokoamiseksi kuin näyttelynkin toteuttamiseksi. Helmikuisen kyselyn yhteydessä saimme jo kokoon suunnittelutoimikunnan, johon ehdit vielä halutessasi mukaan.

Matkailu avartaa

ITS Finland kannustaa jäseniään osallistumaan opintomatkalle Hollantiin 28.-30.5.. Luvassa on runsaasti älykkään liikenteen kärkikohteita kaikkien liikennemuotojen osalta. Kaikki ITS Finlandin jäsenet ovat tervetulleita keräämään kokemuksia ja verkostoitumaan; katso erillinen ennakkokutsu.

ITS Europe järjestetään Aalborgissa Tanskassa ja ITS World lokakuussa Pekingissä Kiinassa (katso kalenteri alla).

ITS FINLANDIN KALENTERI ja muita tapahtumia

27.3. klo 9 Liiketoiminta ja arvoverkkoyhteistyö ryhmän kokous, Tiehallinnossa, Opastinsilta 12 A, Helsinki (Pasila)

29.3. klo 13 Käytettävyys ja käyttökulttuurit ryhmän kokous, WSP Finlandissa, Heikkiläntie 7, Helsinki (Lauttasaari)

12.4. klo 9:30 Teknologia ja arkkitehtuuri ryhmän kokous SysOpenDigia Towerissa, Hiomotie 19, Helsinki (Pitäjänmäki)

26.4. klo 9 ITS Finlandin hallituksen kokous LVM:ssä

26.4. klo 13 ITS Finlandin kevätseminaari liikenne- ja viestintäministeriön Infra-salissa, Eteläesplanadi 16, Helsinki

10.5. Aino-ohjelman päätösseminaari ja Älykkään liikenteen ohjelman käynnistys Säätytalolla, Helsingissä

20.-24.5. UITP World Congress, Messukeskus, Helsinki

28.-30.5. Älykkään liikenteen opintomatka Hollantiin

18.-20.6.2007 6th European Congress and Exhibition on ITS Aalborgissa Tanskassa

21.8. ITS Finlandin verkostoitumispäivä ja risteily Helsingissä

9.-13.10.2007 14th World Congress on ITS Pekingissä Kiinassa

30.10.2007 Älykkään liikenteen päivä pääkaupunkiseudulla

Tiedustelut ja ilmoittautumiset ITS Finlandin tapahtumiin toiminnanjohtajalle antti.rainio @ navinova.fi tai teemaryhmien sihteereille.

ITS FINLANDIN JULKAISUJA

7/2006 Liikenteen mobiilipalvelujen markkinat Itämeren alueella
6/2006 Valitse älykäs liikenne
5/2005 Älykkään liikenteen kehittämisstrategia vuosille 2005-2010; Tiivistelmä
4/2005 Liikennetelematiikan roadmap 2010. ITS Finlandin tulevaisuustyöskentely 2005
3/2005 Ajantasaisen liikenneinformaation markkinaselvitys
2/2004 Liikenneinformaatio ajan tasalle. ITS Finlandin liikennetelematiikan kehittämisstrategia 2004-2007; Tiivistelmä
1/2004 Liikennetelematiikan tulevaisuus. ITS Finlandin tulevaisuustyöskentely 2004





 

26.03.2007