Uutisia

ITS Finlandin uutisia

Kotimaisia uutisia

Kansainvälisiä uutisia

Uutisia

ITS Finland - katsaus 2/2007, 16.6.2007

ÄLYKÄS LIIKENNE KASVAA PALVELUIKSI

Ajantasainen liikenneinformaatio on yhä ajankohtaisempaa ja vauhdittaa navigointisovellusten markkinoita sekä monien muiden palvelujen tarjoamista. Nopeat langattomat verkot mahdollistavat aiempaa kattavamman tiedon tuottamisen. Älykkään liikenteen verkoston jäsenillä on tämän kehityksen avaimet käsissä.

Hallituksen liikennepoliittisen selonteon valmistelu

Hallitusohjelman liikenneosassa on useita viittauksia älykkääseen liikenteeseen ja logistiikkaan. Ohjelmatekstiin kirjatun liikennepoliittisen selonteon laatiminen on käynnistynyt ja sen aikajänne on 10-15 vuotta mukaanlukien nykyisen hallituksen toimikausi. Selonteon valmistelussa asiantuntijoita kuullaan kesällä ja syksyllä, eduskunnan valiokuntia syksyllä ja valmis selonteko on määrä antaa eduskunnalle ensi helmikuussa.

Selonteossa tähdätään koko liikennejärjestelmän kattavaan tarkasteluun. Älykkään liikenteen ratkaisuja tarvitaan monissa selonteon aihepiireissä, mutta erityisesti asiakokonaisuudessa liikenteen ja liikkumisen hallinta ml. hinnoittelu ja teknologia. Lausuntopyyntö perää esiin liikkumisen ja kuljetuksen ongelmia, väylärahoituksentapoja sekä ratkaisuja ilmastonmuutoksen hillintään.

ITS Finlandin hallitus pitää oman selontekoseminaarinsa 8.8.2007.

AINO-ohjelma päättyi

Kolmivuotinen Ajantasaisen liikenneinformaation ohjelma (AINO) aktivoi alan kehittäjiä ja tutkijoita. Ohjelmaan tehtiin yhteensä 172 hankealoitetta, joiden pohjalta käynnistyi 77 hanketta rahoitusmäärältään runsaat 8 miljoonaa euroa. Julkisen sektorin osuus koko 9 miljoonan euron ohjelmarahoituksesta oli 73%. Ohjelman toteuttamista vaikeutti loppuvaiheessa liikenne- ja viestintäministeriön päätös leikata t&k-rahoitusta kerrotaan loppuraportissa.

Ohjelman hankkeissa kehitettiin
-
joukkoliikenteen matkustajainformaatiota ja -palveluja sekä häiriötiedotusta,
- tavaraliikenteen informaatiopalvelua,
- liikenteen hallintaa kaupunkiseuduilla mm. liikennevalo-ohjausta ja anturiajoneuvojen seurantaa sekä
- kuljettajien tukipalveluja kuten varoitus- ja hätäviestipalvelua. Monien hankkeiden kehitystyön tulokset on otettu operatiiviseen käyttöön ja hyvä yhteenveto löytyy tuoreista AINO-uutisista.

Ohjelman hankkeisiin osallistui yhteensä 130 organisaatiota, joista 86 yrityksiä. Ohjelma toteutti selkeästi ITS Finlandin strategian visiota saattaa ajantasainen liikenneinformaatio kaikkien ulottuville.

Älykkään liikenteen ohjelma käynnistyy

Älykkään liikenteen kehittämisohjelma 2007-2010 käynnistyy Tiehallinnon koordinoimana. Ohjelman valmisteluvaiheen raportti on julkaistu ja ohjelmapäällikkö Juuso Kummala Tiehallinnossa ottaa mielellään kommentteja vastaan kesäkuun loppuun mennessä. Ohjelman tavoitteista päätetään johtoryhmän kokouksessa elokuussa. Älykkään liikenteen verkostoa johtoryhmässä edustaa toiminnanjohtaja.

ITS Finland organisoi kaikille organisaatioille avoimen Älli-foorumin, jonka puitteissa osapuolet voivat seurata ohjelman edistymistä ja kanavoida ehdotuksensa ohjelman johtoryhmälle.

Palvelumittaristot käyttöön

Kaikki liikennemuodot kattava liikenteen tietoyhteiskuntapalvelujen kartoitus ja palvelutasomittariston laatiminen on käynnistynyt. Liikenne- ja viestintäministeriö on tarjouskilpailun pohjalta valinnut tekijäksi Strafica Oy:n. Työn tulosten on määrä olla käytettävissä syksyllä ja palvelukuvaukset tullaan viemään ITS Finlandin tarjoamaan Älykkään liikenteen tuote- ja palveluhakemistoon.

Palvelukartoituksen ohella hankkeessa kuvataan itse kartoitusprosessi, jonka tulisi olla helposti toistettavissa. Palvelutasomittariston tavoitteena on, että sen avulla palvelukehitystä voitaisiin vertailla alueellisesti ja kansainvälisesti. Mittaristo voisi mahdollisesti toimia myös tulosohjauksen välineenä.

Tiemaksumarkkinoiden skenaariotyöskentely

ITS Finland on haastanut verkoston jäsenten ohella keskeisiä suomalaisia osapuolia pohtimaan auton käyttöön perustuvan maksamisen mahdollisuuksia ja haasteita tulevaisuudessa. Asiantuntijoiden näkemyksiä maksumarkkinoiden kehitystrendeistä kerätään taustamuistion ja delfoi-menetelmään perustuvien internet-kyselyiden avulla. Ensimmäiseen kyselykierrokseen osallistui asiantuntijoita 24 organisaatiosta. Väliraportin pohjalta jatketaan toiselle kierrokselle elokuun lopulla. Skenaariotyöskentelyn ja sen raportoinnin toteuttaa ITS Finlandin toimeksiannosta Tampereen teknillisen yliopiston liikenne- ja kuljetustekniikan laitos.

Osaajien kohtaaminen maalla ja merellä

ITS Finlandin Verkostoitumispäivä on 21.8. Päivän ohjelma rakentuu yhdistyksen jäsenten esittäytymisistä. Osapuolet kertovat omista tuotteistaan ja osaamisestaan sekä millaista kumppanuutta he etsivät. Verkostoituminen jatkuu iltapäivällä perinepurjelaivalla Helsingin vesillä. Ilmoittautumiset erillisen kutsun kautta tai sähköpostilla toiminnanjohtajalle.

Älykkään liikenteen päivä

Ensimmäinen Älykkään liikenteen päivä järjestetään Dipolissa 30.10. Tapahtuman Call for papers toukokuussa on tuottanut lähes 40 ehdotusta luento-ohjelmaan, jota suunnittelutoimikunta työstää. Tapahtuma koostuu yhteisestä avausjaksosta, rinnakkaisista luentosarjoista, paneelikeskustelusta ja tapahtuman yhteydessä järjestettävästä näyttelystä tietoiskuineen.

Uutiset ja esitteet vievät viestiä

ITS Finland julkaisee nyt Älykkään liikenteen uutisia. Ensimmäinen kooste ilmestyi toukokuussa ja uutiset tulevat ilmestymään viisi kertaa vuoden 2007 aikana. Kokoamisesta vastaa toimittaja Ilpo Mattila. Jakelussa on aluksi noin 700 henkilöä ja se laajenee vuoden mittaan.

ITS Finlandin uudet esitteet ovat ilmestyneet suomeksi ja englanniksi. Nelisivuista neliväriesitettä painettuna voi pyytää tarpeen mukaan toiminnanjohtajalta.

Matkasuunnitelmia ...

Hollanninmatka on siirretty syksyksi ja uusi ajankohta on 19.-21.9. Luvassa on runsaasti älykkään liikenteen kärkikohteita kaikkien liikennemuotojen osalta. Lisätietoja matkavalmistelujen edetessä.

ITS Europe kongressiin Tanskan Aalborgissa osallistuu noin 30 henkilöä Suomesta ja ITS Finlandin standillä yhteispohjaoismaisella osastolla ovat mukana Ecomond, Liikenne- ja viestintäministeriö, Mobisoft, Taipale Telematics ja WM-data.

ITS World on 9.-13.10. Pekingissä Kiinassa.

Teemaryhmät kokoontuvat

Liiketoiminta ja arvoverkkoyhteistyö -ryhmän puheenjohtajana toimii Karri Salminen WM-datasta ja sihteerinä Kimmo Ylisiurunen Infotriplasta. Seuraava kokous 6.9. klo 9 WM-datassa, Karvaamokuja, Helsinki (Pitäjänmäki).

Käytettävyys ja käyttökulttuurit -ryhmän puheenjohtaja toimii Pirkko Rämä VTT:stä ja sihteerinä Virpi Kuukka-Ruotsalainen WSP Finlandista. Seuraava kokous 11.9. klo 9:15 (paikka vielä avoin).

Teknologia ja arkkitehtuuri -ryhmän puheenjohtajana toimii Martin Johansson Tiehallinnosta ja sihteerinä Jukka Lähesmaa Sysopen Digiasta. Seuraava kokous 11.9. klo 13 (paikka vielä avoin).

Voit halutessasi ilmoittautua ryhmien jakelulistoille, jos et vielä ole saanut kokouskutsuja.

ITS FINLANDIN KALENTERI ja muita tapahtumia

18.-20.6.2007 6th European Congress and Exhibition on ITS Aalborgissa Tanskassa

8.8. klo 12 ITS Finlandin hallituksen selontekoseminaari liikenne- ja viestintäministeriössä

21.8. ITS Finlandin verkostoitumispäivä ja risteily Helsingissä

30.8.2007 alkaen (useassa jaksossa 25.1.2008 saakka) Liikenneturvallisuuden asiantuntijaohjelma, Tampereen teknillisen yliopiston täydennyskoulutuskeskus Edutech, Tampere

4.9.2007 klo 9 ITS Finlandin hallitus

6.9.2007 klo 9 Liiketoiminta ja arvoverkkoyhteistyöryhmä, WM-datassa, Karvaamokuja, Helsinki (Pitäjänmäki)

11.9. klo 9:15 Käytettävyys ja käyttökulttuurit ryhmä

11.9. klo 13 Teknologia ja arkkitehtuuriryhmä

19.-21.9. Älykkään liikenteen opintomatka Hollantiin

9.-13.10.2007 14th World Congress on ITS Pekingissä Kiinassa

30.10.2007 Älykkään liikenteen päivä Dipolissa Espoossa (Otaniemi)

Tiedustelut ja ilmoittautumiset ITS Finlandin tapahtumiin toiminnanjohtajalle antti.rainio @ its-finland.fi tai teemaryhmien sihteereille.

ITS FINLANDIN JULKAISUJA

ITS Finlandin esite suomeksi ja englanniksi

Älykkään liikenteen uutiset 1/2007

7/2006 Liikenteen mobiilipalvelujen markkinat Itämeren alueella
6/2006 Valitse älykäs liikenne
5/2005 Älykkään liikenteen kehittämisstrategia vuosille 2005-2010; Tiivistelmä
4/2005 Liikennetelematiikan roadmap 2010. ITS Finlandin tulevaisuustyöskentely 2005
3/2005 Ajantasaisen liikenneinformaation markkinaselvitys
2/2004 Liikenneinformaatio ajan tasalle. ITS Finlandin liikennetelematiikan kehittämisstrategia 2004-2007; Tiivistelmä
1/2004 Liikennetelematiikan tulevaisuus. ITS Finlandin tulevaisuustyöskentely 2004





 

03.08.2007