![]() |
|
Toiminta |
AloitteetPerille ohjaavat osoite- ja reittitiedotAloitteen pohjalta on keskusteltu lähinnä Postin ja Tiehallinnon kanssa. Tiehallinto hankkii kevyen liikenteen reittitietoja kaupungeilta Digiroadin ylläpidon yhteydessä. Aloite
on osin uudistettu muotoon Jalankulkijan
opastus. ITS Finlandin aloite 21.5.2004Perille ohjaavat osoite- ja reittitiedotMääränpäähän perille löytämiseksi saattaa kulua turhaa aikaa täsmällisen osoitteen löytämiseen. Tavarantoimittaja etsii oikeata ovea tai lastauslaituria. Joukkoliikenteen käyttäjä toivoo valinneensa oikean pysäkin ja on epätietoinen suorimmasta jalankulkureitistä määränpäähän. Taksi odottaa asiakasta hieman eri paikassa kuin asiakas taksia. Osoite-
ja reittitiedot Tiehallinnon isännöimään Digiroad-aineistoon kootaan tie- ja katuverkon osoitteet, jotka kuvaavat lähinnä osoitteen mukaisten kiinteistöjen liittymäpisteiden sijaintia tie- ja katuverkossa. Pisteet ovat laskennallisia eli osoitetiedot tasoitetaan tien geometriaan risteysväleittäin. Aineisto sisältää kevyen liikenteen väylät vain osittain. Valtakunnallinen, tasalaatuinen Digiroad-aineisto on valmistumassa tuotantokäyttöön vuoden 2004 aikana ja ylläpito tulee perustumaan yhteistyöhön erityisesti kaupunkien ja Maanmittauslaitoksen kanssa. Genimap Oy:n ylläpitämässä Suomen Tiestö-aineistossa osoitteet on tallennettuna vastaavalla tavalla. Aineisto sisältää kaikki ajokelpoiset tiet osoitteineen ja aineistoa pidetään jatkuvasti ajantasalla kunnista saatavien muutostietojen avulla. Kuntien kantakartoissa on merkittynä rakennukset ja liikenneväylät sekä suurelta osin myös kiinteistöjen sisäiset kulkuväylät. Nämä suurikaavaiset kartat (mittakaava 1:500 - 1:2000) on laadittu yhdyskuntasuunnittelun ja rakentamisen pohjakartoiksi ja ne ovat nykyisin jo suurelta osin digitaalisesti tallennettu ns. vektorimuodossa. Etenkin kaupungeissa aineistoja pidetään periaatteessa jatkuvasti ajantasalla, mutta paikalliset poikkeukset ja puutteet ovat mahdollisia. Väestörekisterikeskuksen pitämän rakennus- ja huoneistorekisterin rakennusten osoitetiedot ja rakennusten painopisteiden koordinaatit annetaan kuntien rakennusvalvonnan toimesta rakennuslupapäätöksen yhteydessä. Rekisteri on aikanaan perustettu tilastollisiin tarkoituksiin ja koordinaattien laatu vaihtelee edelleen jonkin verran kunnittain, joskin laatu on merkittävästi parantunut, kun Väestörekisterikeskus ja Maanmittauslaitos toteuttivat viimeisimmän tarkistusprojektin vuonna 2003. Ylläpito perustuu kuntien rakennusvalvonnan ilmoituksiin. Henkilön tai yrityksen osoite ei ole aina tiedossa. Henkilöiden osoitteet pysyvät ajantasaisina Väestörekisterissä ja Postissa yhtenäistetyn muuttoilmoituksen avulla. Yritysten osoitteita ylläpidetään moneen kertaan. Yritystietojärjestelmässä (YTJ, www.ytj.fi) pidetään ns. yrityksen virallista osoitetta, joka lain mukaan yrityksen tulee ilmoittaa ja pitää ajantasalla. Ylläpito on Patentti- ja rekisterihallinnon ja Verohallinnon yhteinen, jolloin käytännössä osoite tulee varmistetuksi vähintään kerran vuodessa. Postiin tehdyllä muuttoilmoituksella yrityksen "virallinen" osoite ei päivity. Tilastokeskus pitää Yritys- ja toimipaikkarekisteriä lähinnä tilastollisia tarpeita varten, mutta tarjoaa tietopalveluna myös yritysten osoitteita. Tiedot ylläpidetään verohallinnon rekisterien avulla sekä monitoimipaikkaisille ja yli 20 henkilön yrityksille vuosittain tehtävän kyselyn avulla. Yritysten toimipaikoista ovat rekisterissä sekä sijaintiosoitteet että Rakennus- ja huoneistorekisteriin perustuvat koordinaatit. Kaupallisista lähtökohdista yritysten osoitetietoja kerätään ja ylläpidetään erilaisina toimialahakemistoina. Opastuksen
tarpeita ja mahdollisuuksia Eri sovellusten kannalta keskeistä on rakennusten ja niiden sisäänkäyntien sijainti kiinteistöllä samoin kuin lastauslaitureiden sijainti terminaali- ja teollisuusalueilla. Liikkumisen opastuksen osalta tarvitaan tieto kiinteistön sisäisestä liikkumisverkosta kevyttä liikennettä ja tavarankuljetusta sekä hälytysajoneuvoja ajatellen. Jalankulun
opastus - pedestrian navigation Euroopassa
jalankulun opastusta on tutkittu (mm. Wienin teknillisen yliopiston NAVIO-projektissa,
tuore artikkeli).
Kuluttajille on jo tarjolla paikallisesti myös mobiilipalveluja (mm.
MapWay
Vodafone Live!-palvelun käyttäjille; lähtöaineistona
Iso-Britanniassa kantakartta-aineisto sisältäen mm. 20 miljoonaa
rakennusta osoitteineen). Japanissa matkapuhelinoperaattorit tarjoavat
myös gps-puhelimilla käytettäviä jalankulun opastuspalveluja
(mm. KDDI:n EZ Navi Walk). Päivittäisjakelu,
kiinteistöhuolto yms. Postin tarve on etenkin tarkemman aineiston hyödyntäminen päivittäisjakelun suunnittelussa. Varsinainen jakelu perustuu pääsääntöisesti paikallistuntemukseen. Koska toiminta on jatkuvaa ja säännöllistä, Posti olisi potentiaalinen osapuoli osoite- ja reittitiedon pitämisessä ajantasalla. Poliisi-
ja pelastustoiminta Suurten tai muuten merkittävien kohteiden pelastussuunnitelmissa otetaan huomioon kiinteistöjen sisäiset kulkuväylät. Tältä osin tietotarve saattaa olla muita sovellusalueita vaativampi. Aloitteet: Lisätietoja:
ITS Finlandin koordinaattori Antti Rainio, Navinova Oy
|
|
02.08.2007 |